Muuttolinnut lyhyiden sähkökatkojen aiheuttajina

Kokkolan Energian vikapäivystykseen on ilmoitettu lyhyistä sähkökatkoista esimerkiksi Rödsön ja Öjan alueella. Niitä aiheuttavat sähkölinjoihin törmäilevät muuttolinnut. Kyseessä on jokakeväinen ilmiö.

Suurikokoiset linnut ovat erityisen alttiita törmäämään sähköjohtoihin noustessaan tai laskeutuessaan. Törmätessään johtoon lintu aiheuttaa oikosulun, jonka vuoksi automaattinen suojaustoiminto keskeyttää sähkönjakelun ja pyrkii palauttamaan sähköt lyhyen katkon jälkeen.

Törmäysten ehkäisemiseksi Kokkolan Energiaverkot on asentanut sähkölinjoihin lintupalloja ja -lappuja Kokkolan alueella. Energiayhtiö on tehnyt asennuksia tarpeellisiin paikkoihin omien työntekijöiden ja ulkopuolisten ihmisten tekemien onnettomuushavaintojen pohjalta.

Jaa artikkeli