25.07.2022

Kokkolan Energia luopuu toistaiseksi voimassa olevista perinteisistä sähkösopimuksista

Sähkökaupan nopeasti muuttuva markkinatilanne vaatii energiayhtiöiltä muutoksia perinteisiin sopimusmalleihin ja toimintatapoihin. Kokkolan Energia Oy luopuu perinteisistä toistaiseksi voimassa olevista sähkötuotteista 1.9.2022 alkaen. Poistuvia tuotteita ovat toistaiseksi voimassa olevat Yleis-, Aika-, Kausi- ja Tehosähkötuotteet. Ne korvautuvat markkinahintoja seuraavilla Vuodenaika-sopimuksilla. Muutos ei koske voimassaolevia määräaikaisia sähkösopimustuotteita.

Kokkolan Energian toimitusjohtaja Mikko Rintamäen mukaan sopimusmuutoksen avulla muuttuvaan markkinatilanteeseen voidaan reagoida nopeammin palvelun tasosta tinkimättä.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana sähkömarkkinat ovat muuttuneet rajusti. Hintatason rajun nousun lisäksi hintavaihtelut ovat olleet nopeita ja hintamuutoksilta suojautuminen vakaahintaisten sopimusten mahdollistamiseksi on muuttunut hyvin vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.

– Nykyisillä sähkösopimusmalleilla tilanteen ja kannattavuuden hallitseminen on haastavaa kenelle tahansa. Olemme pyrkineet sopeutumaan aiemmin väliaikaiseksi olettamaamme tilanteeseen, mutta viimeistään Ukrainan sota ja sen tuoma pitkäaikainen energiakriisi muuttivat tilannetta ratkaisevasti. Nyt meillä oli vaihtoehtona hinnan uusi raju korotus tai tuotevalikoiman uudistaminen, Mikko Rintamäki toteaa.

Kokkolan Energia siirtyy sähkötuotteisiin, jotka seuraavat automaattisemmin sähkön hinnan kehitystä. Asiakkaalle halutaan tarjota parhaiten toimiva ja joustavasti sähkön markkinahintoja seuraava vaihtoehto. Se tuo aluksi mukanaan hinnan nousun, mutta reagoi myös viivytyksettä sähkön markkinahinnan laskuun.

Koskeeko sopimusmuutos sinun sähkösopimustasi?

Voit tarkistaa sopimustyyppisi Kompassista. Asiakastiedot-välilehden alta löydät sähkönmyyntisopimuksesi tiedot. Mikäli sinulla on Yleis-, Aika-. Kausi- tai Tehosähkötuote, koskee sopimusmuutos myös sinua.

Mitä sinun tarvitsee tehdä?

Ei välttämättä mitään. Kaikki toistaiseksi voimassa olevat sopimukset muuttuvat automaattisesti 1.9.2022 Vuodenaika-sopimukseksi. Sinulla säilyy oikeus irtisanoa sopimuksesi 14 vuorokauden irtisanomisajalla.

Vuodenaikasopimuksen hinta on syyskuun loppuun asti 13.05 snt/kWh ja perusmaksu 2,50 €/kk (hinnat sis. alv). Vuodenaikatuotteen hinta muuttuu kolmen kuukauden välein, markkinahintoja seuraten. Seuraava hintajakso alkaa 1.10.2022.
Tutustu tarkempiin sopimusehtoihin täällä.

Havu- ja Vesi-sähkösopimukset muuttuvat 1.9.2022 Vuodenaika Havu- ja Vuodenaika Vesi-sopimuksiksi. Näiden sopimusten energian hinta on sama kuin Vuodenaika-sopimuksilla, mutta perusmaksu on 3,97 €/kk.

Kysymyksiä ja vastauksia

Mistä on kyse?

Kokkolan Energia luopuu toistaiseksi voimassa olevista Yleis-, Aika-, Kausi- ja Tehosähkötuotteista. Ne korvautuvat markkinahintoja seuraavilla Vuodenaika-sopimuksilla.

Koskeeko muutos minua?

Voit tarkistaa sopimustyyppisi asiakasportaali Kompassista. Asiakastiedot-välilehden alta löydät sähkönmyyntisopimuksesi tiedot. Mikäli sinulla on Yleis-, Aika-. Kausi- tai Tehosähkötuote, koskee sopimusmuutos myös sinua. Saat myös kirjeen kotiisi, jos sopimusmuutos koskee sinua.

Minulla on määräaikainen sopimus, mitä sille tapahtuu?

Muutos ei koske voimassa olevia määräaikaisia sähkösopimuksia.

Jos muutos koskee minua, mitä minun täytyy tehdä?

Ei välttämättä mitään. Kaikki toistaiseksi voimassa olevat sopimukset muuttuvat automaattisesti 1.9.2022 Vuodenaika-sopimukseksi. Sinulla säilyy oikeus irtisanoa sopimuksesi 14 vuorokauden irtisanomisajalla.

Mikä on uuden sähkösopimukseni hinta?

Vuodenaikasopimuksen hinta on syyskuun loppuun asti 13.05 snt/kWh ja perusmaksu 2,50 €/kk (hinnat sis. alv). Vuodenaikatuotteen hinta muuttuu kolmen kuukauden välein, markkinahintoja seuraten. Seuraava hintajakso alkaa 1.10.2022.

Miksi sopimustani muutetaan?

Viimeisen puolentoista vuoden aikana sähkömarkkinat ovat muuttuneet rajusti. Hintatason rajun nousun lisäksi hintavaihtelut ovat nopeita ja hintamuutoksilta suojautuminen, voidaksemme tarjota vakaahintaisia sopimuksia, on muuttunut hyvin vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Siirrymme tuotteisiin, jotka seuraavat automaattisemmin sähkön hinnan kehitystä.

Jaa artikkeli