Kokkolan Energia konserni tuottaa ja toimittaa energiaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti kokkolalaisille yrityksille ja asukkaille. Olemme mukana luomassa Kokkolan vetovoimaa. Olemme vastuullinen, luotettava ja paikallinen energiakumppani Kokkolan alueella. Haluamme toimia kestävästi ja taloudellisesti kannattavasti, sekä yhteistyössä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.

Kokkolan Energia konserni työllistää noin 120 henkilöä ja toimimme useassa toimipaikassa Kokkolassa. Tuotamme sähköä, lämpöä ja höyryä kahdella voimalaitoksella Kokkola Industrial Parkin alueella, joka on Pohjois-Euroopan suurin kemian- ja metallinjalostusteollisuuden ekosysteemi. Toimintamme on myös keskittynyt toimitalollemme ja kaukolämpökeskukseen Varastotielle. Asiakaspalvelumme palvelee Kokkolan keskustassa.

Kiinnostaisiko sinua monipuolinen ja mielenkiintoinen tehtävä kaukolämpöverkkojen parissa? Etsimme nyt verkostomestaria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Verkostomestari

Tärkeimpänä tehtävänäsi on olla osana kaukolämpöliiketoimintamme tiimiä kaukolämpöverkostosta vastaavana henkilönä.  Vastaat kaukolämpöverkoston kunnossapidon prosessista.

Tehtävääsi kuuluvat kaukolämpöverkoston kunnossapitotehtävien määrittely, organisointi ja niistä raportointi. Hyödynnät työssäsi erilaisia tietojärjestelmiä ja kehität kunnossapitoa pitkäjänteisesti lämmön toimitusvarmuuden ylläpitämiseksi. Osana työtäsi yhteydenpito ja yhteistyö heidän kanssaan. Osallistut myös verkoston saneerauksien suunnitteluun, tuoden oman vastuualueesi kautta näkökulmaa niihin.

Osaamisen, soveltuvan koulutuksen ja aikaisemman työkokemuksen lisäksi persoona on meille erittäin tärkeä. Meillä on erinomainen kaukolämpötiimi. Yhteistyö, avoin kommunikointi, kehittämishalu, paineensietokyky ja toistemme auttaminen on meille voimavaroja. Tiimiimme ja tähän tehtävään sopii henkilö, jolla on analyyttinen ote ja systemaattiseen tekemiseen luovaa asennetta. Toivomme sinulta halua ja kiinnostusta hyödyntää uusiakin teknologioita kaukolämpöverkon kunnossapidossa.

Työ alkaa sopimuksen mukaan, kuitenkin viimeistään toukokuussa 2024. Tehtävä on organisaatiossamme uusi ja tehtävää voidaan muokata valittavan henkilön osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.

Mitä odotamme sinulta?

Koulutustaustaltasi voit olla kone-, metalli- tai LVI-alan insinööri tai teknikko. Mikäli lähestymistapasi työtehtäviin on riittävän teoreettinen ja omaat työkokemusta alalta voi koulutustaustasi olla asentajakin. Kokemusta sinulla voi olla esim. teollisuuden kunnossapidosta, mutta sitäkin tärkeämpää on kiinnostus alaan ja halu kehittyä työssäsi.

Työkielemme on suomi.

Sinulla on itsenäinen, oma-aloitteinen ja aktiivinen työote. Vaikka roolisi on itsenäinen, niin yhdessä tekeminen, aktiivinen yhteydenpito sidosryhmiin sekä innostaminen ja kehittäminen ovat sinulle tärkeä osa työarkea. Yhtiömme kolme arvoa välittävä, luotettava ja innovatiivinen ohjaa toimintaamme ja toivomme, että jaat nämä arvot kanssamme.

Mitä tarjoamme sinulle?

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen uramahdollisuuden kaukolämpöverkkojen parissa. Meillä pääset osaksi monipuolista tiimiä. Pääset vaikuttamaan ja kehittämään kaukolämpöliiketoimintaamme, sekä samalla kehittymään ja kasvamaan myös itse yhä monipuolisemmin alan ammattilaisena. Arkeasi helpottaa liukuva työaika, viikkotyöajan ollessa 37,5h. Tarjoamme henkilöstöllemme useita etuja, kuten Epassin, työsuhdepolkupyörän ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä laajennetut työterveyspalvelut.

Palkka määräytyy energiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävä edellyttää sitoutumista hätä-, varallaolo- ja ylityöhön, jota tehdään sopimuksen mukaan.

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae meille!

Jos kiinnostuit lähettämään hakemuksen, teethän sen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 14.4.2024 mennessä. Tarkoituksenamme on edetä rekrytoinnissa mahdollisimman nopeasti ja haastattelemme hyviä hakijoita jo hakuaikana. Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Lähetä hakemus ja CV sähköpostilla osoitteeseen hr-asiat@kokkolanenergia.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa kaukolämpöpäällikkö Jani Söderström  puh 044-7809291 10.4. klo 13-16 ja 11.4. klo 13-16 sekä henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja Heidi Keto-Tokoi puh 0400-784033 27.3. klo 11-13 ja 3.4. klo 9-12.