Kokkolan Energia konserni tuottaa ja toimittaa energiaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti kokkolalaisille yrityksille ja asukkaille. Olemme mukana luomassa Kokkolan vetovoimaa. Olemme vastuullinen, luotettava ja paikallinen energiakumppani Kokkolan alueella. Haluamme toimia kestävästi ja taloudellisesti kannattavasti, sekä yhteistyössä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.

Kokkolan Energia konserni työllistää noin 120 henkilöä ja toimimme useassa toimipaikassa Kokkolassa. Tuotamme sähköä, lämpöä ja höyryä kahdella voimalaitoksella Kokkola Industrial Parkin alueella, joka on Pohjois-Euroopan suurin kemian- ja metallinjalostusteollisuuden ekosysteemi. Toimintamme on myös keskittynyt toimitalollemme ja kaukolämpökeskukseen Varastotielle. Asiakaspalvelumme palvelee Kokkolan keskustassa.

Kiinnostaisiko sinua monipuolinen ja mielenkiintoinen tehtävä kaukolämpöverkkojen parissa? Etsimme nyt kaukolämpöasentajia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Kaukolämpöasentaja (2 kpl)

Tärkeimpänä tehtävänäsi on olla osana kaukolämpöliiketoimintamme tiimiä.  Vastaat kaukolämpöverkoston asennustehtävistä ja kunnossapitotehtävistä.

Rekrytoimme kaksi kaukolämpöasentajaa, jossa toisen tehtäviin kuuluu kaukolämpöasentajan tehtävät, ja toisen asentajan tehtäviin kuuluvat kaukolämpöverkon hitsaukseen liittyvät tehtävät.  

Osaamisen, soveltuvan koulutuksen ja aikaisemman työkokemuksen lisäksi persoona on meille erittäin tärkeä. Meillä on erinomainen kaukolämpötiimi. Yhteistyö, avoin kommunikointi, kehittämishalu ja toistemme auttaminen on meille voimavaroja. Tiimiimme ja tähän tehtävään sopivat henkilöt, joista toisella on halu kehittyä ja oppia kaukolämpöalasta asentajana ja toisella on halu kehittyä kaukolämpöhitsaajana, sekä suorittaa pätevyystodistukset kaukolämpöputkistojen hitsaukselle.

Työ alkaa sopimuksen mukaan, kuitenkin viimeistään toukokuussa 2024. Haemme vahvistusta kaukolämpöasentajien tiimiimme, koska olemme uudistaneet organisaatiotamme.

Mitä odotamme sinulta?

Koulutustaustaltasi voit olla kone-, metalli- tai LVI-alan tutkinto. Tekninen harrastuneisuus katsotaan eduksi molemmissa tehtävissä. Tehtävissä vaaditaan ICT-myönteisyyttä ja B-ajokorttia.

Työkielemme on suomi.

Sinulla on itsenäinen, oma-aloitteinen ja aktiivinen työote. Yhtiömme kolme arvoa välittävä, luotettava ja innovatiivinen ohjaa toimintaamme ja toivomme, että jaat nämä arvot kanssamme.

Mitä tarjoamme sinulle?

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen uramahdollisuuden kaukolämpöverkkojen parissa. Meillä pääset osaksi monipuolista tiimiä. Pääset kehittymään ja kasvamaan monipuolisena alan ammattilaisena. Arkeasi helpottaa liukuva työaika, viikkotyöajan ollessa 40h/vko. Tarjoamme henkilöstöllemme useita etuja, kuten Epassin, työsuhdepolkupyörän ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä laajennetut työterveyspalvelut.

Palkka määräytyy Sähköalan TES – Energia – ICT-verkosto työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävä edellyttää sitoutumista hätä-, varallaolo- ja ylityöhön, jota tehdään sopimuksen mukaan.  

Kiinnostuitko tehtävästä? Hae meille!

Jos kiinnostuit lähettämään hakemuksen, teethän sen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 14.4.2024 mennessä. Tarkoituksenamme on edetä rekrytoinnissa mahdollisimman nopeasti ja haastattelemme hyviä hakijoita jo hakuaikana. Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Lähetä hakemus ja CV sähköpostilla osoitteeseen hr-asiat@kokkolanenergia.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa kaukolämpösuunnittelija Timo Niemi puh. 050-4435604  2.4 klo 12-14 tai 9.4 klo 9-15 sekä henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja Heidi Keto-Tokoi puh. 0400-784033 3.4. klo 9-10 tai 11.4. klo 12-14 .