Vuosi täyteen Niemenkulmassa

Kuvassa (vas.) Elina Warsta, Kim Starck ja Jenni Karhula.
Kokkolan Energian asiakaspalvelutiloissa Niemenkulmassa juhlistettiin ensimmäistä vuotta uusissa tiloissa. Vuosipäivän kunniaksi asiakaspalvelun ulkoterassilla julkistettiin graafisen suunnittelijan ja kuvittajan Elina Warstan suunnittelema muraali, jonka aihe liittyy nimenomaan Kokkolan Energian ja asiakkaiden kohtaamisiin.
Kokkolan Energian palveluasiantuntija Paula Jylhä kertoo, että kokemukset ensimmäisestä vuodesta Niemenkulmasta ovat monellakin tavalla positiiviset.
”Asiakkaat ovat kehuneet hienoja ja valoisia tiloja, keskeistä sijaintia sekä asioinnin helppoutta. Kävijöiden ikähaarukka on ollut suuri nuorista opiskelijoista eläkeläisiin. Esimerkiksi monet kansainväliset asiakkaat haluavat asioida mieluiten kasvotusten”, Jylhä kertoo.
Käynnit ovat koskeneet yleisimmin sähkösopimuksia ja laskutusta.
Niemenkulman asiakaspalvelutila sijaitsee osoitteessa Itäinen Kirkkokatu 8. Asiakaspalvelu on auki joka arkipäivä, ja asioille voi tulla ilman ajanvarausta.