Uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessi etenee
Kokkolan Energian toimitusjohtajan avoimena olevan tehtävän hakuaika on päättynyt ja hallituksen puheenjohtaja Jarmo Herronen kertoo, että hyviä hakemuksia on tullut runsaasti.
- Hakijoiden joukossa on niin kokemuksen, kuin koulutuksenkin puolesta tehtävään erinomaisesti sopivia ehdokkaita.
Tavoitteenamme on, että henkilövalinta on suoritettu elokuun loppuun mennessä. Tommi Korpi jatkaa toimitusjohtajan tehtävien hoitamista oman toimensa ohella siihen saakka, kunnes valittu henkilö aloittaa tehtävässään.
