18.06.2021

Sarins Båtar vie kokkolalaista veneosaamista maailmalle

Thomas Sarin (oikealla) ja nuorempi veli Johannes Sarin (vasemmalla)

Perheyritys. Sarins Båtarin toimitusjohtaja Thomas Sarin (oikealla) ja nuorempi veli Johannes Sarin ovat toisen polven venealan ihmisiä.

Yli 50 vuoden ajan venealalla toiminut kokkolalainen perheyritys Sarins Båtar luottaa paikallisuuteen kansainvälisillä venemarkkinoilla. Suomi ja Pohjanmaa ovat kovaa valuuttaa maailmalla.

Sarins Båtar perustettiin Öjassa vuonna 1967. Maailma on muuttunut melkoisesti niistä ajoista – silloin Kokkolasta noin 15 kilometriä etelään sijoittuva Öja oli vielä itsenäinen kunta. Mutta on myös asioita, jotka ovat pysyviä. Esimerkiksi se, että jos haluaa menestyä kovasti kilpaillulla alalla, laadusta ei voi tinkiä.

Tämän tiesi jo aikoinaan yrityksen perustanut Edy Sarin, jonka vaimo Lillemor oli myös mukana toiminnassa. Edy Sarin valmisti ensin venesisustuksia, kunnes mies päätti rakentaa oman puuveneensä. Ja sillä tiellä Sarins Båtar on pysynyt.

Edy eläköityi vuonna 2003 ja Lillemor 2010, mutta pariskunnan vanhin poika Thomas tarttui pienen harkinnan jälkeen viestikapulaan. Toiminnassa ovat mukana myös Thomaksen veljet David ja Johannes.

– Ei ole ollut mitenkään itsestään selvä asia, että jatkaisimme vanhempiemme yrityksessä. Kaikki olemme myös tehneet muita asioita. Asuin 1990-luvun lopussa Espanjassa, kun isäni soitti ja kysyi, että olenko kiinnostunut tulemaan töihin yritykseen, Thomas Sarin kertoo.

Hän päätti palata vaimonsa kanssa kotiin.

– Huomasimme, että ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella, ja palasimme Kokkolaan, eikä päätöstä ole tarvinnut katua.

Tehdas merenrannalla

Sarins Båtarin tehdas Kokkolan Lahdenperässä.

Tasaista kasvua

Sarins Båtar on tänä päivänä vuositasolla 14,6 miljoonan euron liikevaihdolla operoiva ja yli 50 työntekijää työllistävä yritys, jonka veneet käyttävät nimeä Sargo Boats (aikaisemmin Minor). Viennin osuus on 90 prosenttia. Yritys pyrkii vuositasolla noin 10–15 prosentin kasvuun. Tuotantotehtaita on kaksi, kotikylässä Öjassa ja Kokkolan Lahdenperässä, jossa on samalla alueella myös muita saman alan yrityksiä.

– Öjassa teemme edelleen kaikki puutyöt. Lahdenperässä asennukset. Valtaosan tuotannosta hoidamme omalla väellä, mutta meillä on myös alihankkijoita. Kaikki vaiheet toteutamme paikallisella osaamisella, esimerkiksi osa laminoinnista tapahtuu ”Pohjois-Kokkolassa”, eli Lohtajalla, Thomas Sarin sanoo.

Sargo Boatsia ei ole vaikea markkinoida maailmalla. Pitkät perinteet ja suomalaisuus vievät pitkälle.

– 90 prosenttia meidän myynnistä on vientiä, Japanista Yhdysvaltoihin ja tietenkin Eurooppa isona siinä välissä. Kun sanomme, mistä tulemme, niin se avaa heti monet ovet. Suomalaisuus ja Pohjanmaa ovat kovia sanoja venemaailmassa. Täällä valmistettavat veneet tiedetään laadukkaiksi ja kovia olosuhteita kestäviksi, Thomas Sarin toteaa.

Nopea vene meren tyrskyissä

Sargo Boats –venemallia on helppo markkinoida maailmalla. Suomi ja Pohjanmaa ovat kovia sanoja venemarkkinoilla.

Kokkolan Energia luottokumppani

Sarins Båtar suosii paikallista myös sähköenergian suhteen.

– Kokkolan Energia on ollut meidän yhteistyökumppanimme alusta alkaen. Haluamme toimia paikallisesti myös sähköenergian osalta, Sarin sanoo.

– Meillä on ollut Sarins Båtarin kanssa helppo ja saumaton yhteistyö, joka on jatkunut vuosikausia. Kokkolan Energian myyntipäällikkö Hanna Aholainen toteaa.

Sarins Båtarilla on Kokkolan Energian kanssa kiinteähintainen kolmevuotinen sopimus, joka neuvotellaan uudestaan sen hetken hinnoilla aina sopimuskauden päätteeksi.

– On tietenkin tärkeää, että hinta on kilpailukykyinen. Ja Kokkolan Energian osalta se on aina sitä ollut. Kaikki on toiminut ilman ongelmia. Ei ole ollut mitään syytä vaihtaa, Sarin sanoo.

Veneala myötätuulessa

Moni ala on ollut kriisissä viimeisen reilun vuoden aikana koronapandemian takia. Veneala näyttää kuitenkin selvinneen kuivin jaloin. Itse asiassa korona on hiukan yllättäen johtanut kasvuun.

– Alussa olimme varovaisia, emme tienneet, mihin tämä johtaa. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että koko ala on ollut kasvussa. Tämä johtunee siitä, että ihmisiltä on jäänyt matkustaminen pois, ja veneily on osittain täyttänyt sen tyhjiön, Sarin pohtii.

Korona on johtanut myös siihen, että alalle tärkeät messut ovat jääneet järjestämättä. Sarins Båtarin tavaramerkki on kuitenkin niin vahva, että tämä ei ole näkynyt myynnissä negatiivisesti.

– Totta kai messut ovat tärkeitä verkostoitumisen kannalta jatkossakin, varsinkin kun tulemme pienestä maasta. Mutta meidän pohjatyö on niin vahva, että pysymme 1–2 vuotta alan ihmisten muistissa ilman messujakin. Pidemmällä tähtäimellä messujen tärkeyttä ei saa kuitenkin vähätellä.

Itse asiassa suurin haaste venealalla on tällä hetkellä työvoiman puute – työtä on enemmän kuin tekijöitä.

– Lähiseudulla ei ole enää veneenrakentajakoulutusta; on erittäin vaikeaa löytää valmiiksi koulutettua työvoimaa. Me koulutamme koko henkilökuntamme itse – se on pitkä prosessi.

Jaa artikkeli