6.06.2023

Sähköverkkoa uusitaan ja laajennetaan

Rapi-Esa.jpg

KOKKOLAN ENERGIAVERKOT rakentaa uutta ja uusii vanhaa sähköverkkoa eri puolilla Kokkolaa tänä kesänä. Maastosuunnittelija Esa Rapi Kokkolan Energiaverkoilta kertoo, että töiden ajoitusta suunnitellaan myös yhteistyössä Kokkolan Veden kanssa.

Yhteiskaivuu on kustannustehokkaampaa ja aiheuttaa vähemmän haittaa esimerkiksi liikenteelle. Yhteiskaivuuta hyödynnetään Linnusperäntien alkuosan ja Karsobackantien välisellä osuudella, missä Kokkolan Energiaverkot maakaapeloi 20 kilovoltin ja 400 voltin sähköverkkoa sekä rakentaa kaksi uutta muuntamoa. Energiaverkot jatkaa omana työnään maakaapelointia Karsobackantieltä Opriantielle ja rakentaa sinne uuden muuntamon. Linnusperässä yhteiskaivuu siirtää alueelle suunniteltua verkonrakentamista ensi vuoden kesään.

– Sähköinfran suunnittelu Linnusperässä alkoi jo vuosi sitten, ja luvitus on pitkälle valmiina. Muuntajien paikat on luvitettu ja tonttilupiakin haettu runsaasti. Päätös yhteiskaivuusta ja aikataulusta syntyi siinä vaiheessa kun tuli tieto, että Kokkolan Vesi on kaivamassa alueella vesijohtoja, Esa Rapi kertoo.

UUTTA SÄHKÖVERKKOA Kokkolan Energiaverkot rakentaa kesän kuluessa muun muassa Puntusrannan alueelle Borgintien tuntumaan, jonne on nousemassa uusi asuinalue. Borgintielle rakennetaan uusi muuntamo. Aurapolulla Lappilanmäella työt valmistuivat jo huhtikuussa. Siellä ilmajohtoa maakaapeloitiin pitkältä matkalta. Varsin pitkä kaivuukohde on myös Prestin alueella, missä avojohtoa korvataan maakaapelilla useiden kilometrien matkalla, osaan on varauduttu aikaisemmin putkituksella. Lekatielle rakennetaan uusi muuntamo ja uutta maakaapelia, ja verkkoa saneerataan myös Pihlajatiellä.

Öjan suunnassa maakaapelia rakennetaan esimerkiksi Mjosundissa sekä Gräsholmintiellä ja Skituvikintiellä. Uuttakin ilmajohtoa rakennetaan, kun Kåtölandetin linjalla käyttöikänsä päähän tullut 20 kilovoltin vanha ilmajohto korvataan uudella ja siirretään parempaan paikkaan.

– Maakaapeloinnin merkittävin hyöty tulee siitä, että sähköverkon vikaherkkyys pienenee huomattavasti. Verkonrakentamisen lisäksi meitä työllistävät tosi paljon sähköautojen latauspisteisiin liittyvät verkon syötönvahvistukset, Rapi kertoo.

Jaa artikkeli