9.06.2022

Säävarman sähköverkon rakentaminen etenee hyvää vauhtia


Kokkolan Energiaverkot jatkaa kesällä olemassa olevien ilmajohtojen korvaamista säävarmalla maakaapelilla eri puolilla Kokkolaa.

– Toukokuun alkupuolella Mesilässä ryhdyttiin korvaamaan olemassa olevaa ilmajohtoverkkoa keskijännite- ja pienjännitemaakaapeloinnilla. Samassa yhteydessä Keskikaista rakentaa omaa valokuituverkkoaan. Työt jatkuvat heinäkuun puoleen väliin saakka, kertoo Mika Rahkonen Kokkolan Energiaverkoilta. Keskikaistan kuituverkkoa rakennetaan samanaikaisesti lisäksi Tullimäellä, missä Kokkolan Energiaverkot korvaa ilmajohdot maakaapelilla loppukesän aikana.

Muut alueet, missä ilmajohdot vaihtuvat kesän ja syksyn aikana maakaapeliin, sijaitsevat Sokojalla, Linnusperässä, Piilesmäellä, Mjosundissa sekä Finnilän alueella 8-tien varrella, Friisin risteyksen ja Rimmin risteyksen välillä. Finnilän ja Piilesmäen alueiden työt alkavat kesä-heinäkuun vaihteessa, Linnusperässä kesäkuussa, Sokojalla heinäkuussa sekä Mjosundissa elokuussa.

– Kesän kuluessa maakaapelia rakennetaan yhteensä 35 kilometriä. Sen jälkeen Kokkolan Energiaverkot on maakaapeloinut keskijänniteverkostaan noin 77 prosenttia ja pienjänniteverkostaan noin 83 prosenttia, Mika Rahkonen sanoo.

Jaa artikkeli