Luistelukoulussa opitaan uutta ja pidetään hauskaa
Taitoluistelun suosio jatkuu vahvana. Paras tapa tulla lajin pariin on tehdä se luistelukoulun kautta. 20-vuotisjuhlavuottaan viettävän Kokkolan Taitoluistelijoiden luistelukoulussa liikunnan riemusta ja oppimisen ilosta nauttii noin 80 lasta. Kokkolan Energia on mukana sponsoroimassa luistelukoulua.

Jäähallin pukukopissa ja käytävillä käy melkoinen kuhina, kun kymmenet lapset valmistautuvat luistelukoulun jääharjoitukseen. Lapsia muistutetaan kiristämään luistimien nauhat riittävän napakasti nilkan kohdalta, ja moni tarvitsee siihen vielä aikuisen apua. Kun luistimet on sidottu, kypärä laitettu päähän ja käsineet käsiin, on aika siirtyä jäälle luistelukoulun ohjaajien huomaan.
– Taitoluistelu on ihan mieletön laji, joka tarjoaa elämyksiä laidasta laitaan. Taitoluistelu on teknisesti haastavaa, ja se kehittää luovuutta ja motoriikkaa. Tästä harrastuksesta riittää uusia sivuja koko elämäksi, ja joka päivä oppii jotain uutta. Meillä on seurassa koulutetut, lapsirakkaat ohjaajat, ja leikinomaisuus on mukana kaikessa tekemisessä. Ei siis ihme, että lapset lähtevät jäältä hymy huulillaan, Kokkolan Taitoluistelijoiden luistelukouluvastaava Emilia Lepola hehkuttaa harrastuksen hienoutta.
Jäällä luistelukoululaiset jaetaan viiteen ryhmään.
– Katsomoon voi näyttää melkoiselta muurahaispesältä, kun jäällä on yhtä aikaa kymmeniä lapsia, Kokkolan Taitoluistelijoiden puheenjohtaja Minna Ojatalo nauraa ja jatkaa, että yhdessä ohjaajien kanssa on mietitty toimivat ratkaisut siihen, miten isossakin ryhmässä jokaisella lapsella on oma tilansa taitojen opetteluun.

TAITOLUISTELUHARRASTUKSEN aloittaminen onnistuu parhaiten syksyisin käynnistyvässä luistelukoulussa. Tärkein varuste on luistimet, joiden tulisi tukea jalan asentoa. Aloittelevan luistelijan kannattaa ostaa hyvät taitoluistimet joko käytettyinä tai uusina. Pieneksi jääneillä luistimilla on varsin hyvä jälleenmyyntiarvo, ja käytettyjä taitoluistimia löytyy esimerkiksi Kokkolan Taitoluistelijoiden varustetorilta. Toki aloittaa voi myös hokkareilla tai marketeista saatavilla edullisemmilla kaunoluistimilla.
– Luistelukoululle laaditaan joka kaudeksi ohjelma, joka koostuu ryhmäharjoittelusta ja esimerkiksi erilaisista teemapäivistä. Teemapäivinä voidaan harjoitella vaikkapa liukuja tai hyppyjä, tai tehdä asioita pallon kanssa. Meillä on myös teemapäivä, jolloin lapset voivat tulla jäälle yhdessä kaverinsa kanssa, Emilia Lepola kertoo.
Jokainen lapsi harjoittelee lajin perusteita oman tasonsa mukaisessa ryhmässä. Pisarat-ryhmä on tarkoitettu vasta-alkajille, joista nuorimmat ovat 3-vuotiaita. Hieman edistyneemmät harrastavat lajia Lumihiutaleiden ryhmässä, ja sitä seuraavassa Timantit-ryhmässä harjoitellaan jo kahdesti viikossa ryhmän toimiessa myös kehitysryhmänä kilparyhmiin.
Kausi huipentuu seuran kevätnäytökseen, johon myös luistelukoululaiset voivat halutessaan osallistua.
Ennen luistelukoulun alkua jäähallin pukukopeissa riittää vilinää. Lasten ja vanhempien seurassa Kokkolan Taitoluistelijoiden puheenjohtaja Minna Ojatalo (vas.) ja luistelukouluvastaava Emilia Lepola.
ILMAN TALKOOLAISIA ei myöskään taitoluisteluharrastus seuran puitteissa olisi mahdollista. Kokkolan Taitoluistelijoissa vapaaehtoistyön ja varainhankinnan tärkeyttä korostaa se, että seuralla on palkkalistoillaan kaksi päätoimista valmentajaa. Lajin luonteesta johtuen valmennusvastuun on oltava nimenomaan ammattivalmentajien harteilla. Yhteensä lajia harrastaa seurassa noin 170 luistelijaa.
– Vapaaehtoiset pyörittävät käytännössä pienintä yritystä, sillä esimerkiksi viime vuonna Kokkolan Taitoluistelijoiden liikevaihto oli 183 000 euroa. Vapaaehtoisten vastuulla on niin päätoimisten työntekijöiden palkanmaksu kuin tuntivalmentajien korvaukset ja jäämaksut. Sen takia olemme tosi kiitollisia yhteistyökumppaneillemme, kuten luistelukoulua tukevalle Kokkolan Energialle, Minna Ojatalo sanoo.
Yhteistyökumppaneiden lisäksi toimintaa rahoitetaan kausimaksuilla, talkoilla, myyntikampanjoilla sekä kevätnäytöksellä, joka on seuralle erityisen merkittävä yleisötapahtuma.
– Vaikka mieluummin laskisimme kausimaksuja, viime vuosina niitä on jouduttu korottamaan varsinkin kohonneiden matkakulujen takia. Melkein joka viikko seuramme luistelijoita kilpailee jossain päin Suomea. Oma tyttäreni on 9-vuotias, ja hänen kausimaksunsa neljältä kuukaudelta on 829 euroa, mikä sisältää valmennuksen ja jäävuorot. Sen päälle tulevat muun muassa matka- ja varustekulut, kilpailukulut osallistumis- sekä tuomarimaksuineen ja mahdolliset yksityistunnit.
Puheenjohtaja sanoo olevansa hyvillään siitä, että kaupungin tekemät korotukset jäämaksuihin ovat olleet varsin maltillisia. Ongelmana ovat kuitenkin jäävuorojen ajankohdat.
– Kilparyhmien harjoitusvuoroja alkaa jo iltapäivisin, jolloin monet ovat vielä koulussa. Olemmekin varanneet muutamia vuoroja loppuvuodeksi Kruunupyystä tilannetta helpottamaan. Kovasti odotamme uuden harjoitushallin valmistumista. Se tulee todella tarpeeseen.