7.08.2020

Kokkolan Energian uusi hallintojohtaja Heli Vuorinen haluaa kehittää yhtiön me-henkeä

Hallitusjohtaja Heli VuorinenHeli Vuorinen on aloittanut Kokkolan Energia Oy:n uutena hallintojohtajana. HR-painotteisen hallintojohtajan työssä Vuorinen tulee keskittymään yhtiössä työhyvinvoinnin ja työkykyjohtamisen kehittämiseen sekä me-hengen luomiseen.

- Tavoitteena on, että Kokkolan Energiasta tulee entistä parempi paikka olla töissä! Muutaman ensimmäisen työpäivän aikana olen saanut jo todella hyvän vaikutelman niistä energialaisista, joiden kanssa olen päässyt juttusille, Vuorinen toteaa ja lisää, että vielä on edessä paljon tutustumista taloon ja työkavereihin.

Hallintojohtajan työhön kuuluu yhtiön sisäisten palveluiden johtaminen sekä talouspäällikön esimiehenä toimiminen. Kokkolan Energian talouspäällikkö Mervi Klemola toimii jatkossakin yhtiön taloushallintotiimin esimiehenä, vastaten tiimin päivittäisestä työstä.

Vuorisella on jo ennestään vankka kokemus ja osaaminen niin henkilöstöasioista kuin taloudestakin. Hän siirtyi Kokkolan Energian palvelukseen Junnikkala Oy:stä, jossa hän työskenteli noin 18 vuotta talouspäällikkönä, vastaten myös yhtiön henkilöstöasioista.

Uudessa hallintojohtajan tehtävässä Vuorinen ei halua jäädä henkilökunnalle etäiseksi, vaan kannustaa työntekijöitä tulemaan rohkeasti juttusille.

- Olen täällä henkilökuntaa varten ja ovi on auki. Kaikki ovat tervetulleita kyselemään asioita tai kertomaan kehitystarpeista. Yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea, mutta kun useamman ihmisen joukko ryhtyy töihin, niin alkaa tapahtumaan! Yhteisvoimin voimme tehdä Kokkolan Energiasta entistä paremman paikan työskennellä, niin että kaikkien on mukava tulla töihin.

"Meillä jokaisella on myös oma elämä, eikä työ yksin määrittele ihmistä."

Vuorinen on syntyperäinen kokkolalainen, mutta on uransa aikana työskennellyt ympäri Suomea esimerkiksi Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

- Tuntuu kuin olisi tullut kotiin! Eri alueilla on aina hieman erilaista työskennellä ja nyt tuntui hyvältä palata Kokkolaan töihin.

Vapaa-ajallaan hän harrastaa valokuvausta, keilausta, veneilyä, kalastusta ja vielä golfausta, silloin kun aikaa riittää. Perheeseen kuuluu puoliso ja 11-vuotias Emil-poika, jonka adoptioäiti Vuorinen on.

- Meillä jokaisella on myös oma elämä, eikä työ yksin määrittele ihmistä. Minusta on tärkeää löytää hyvä tasapaino työn ja muun elämän suhteen.

Jaa artikkeli