29.03.2023

Oma sähköntuotanto pelasti tilikauden 2022 tuloksen

Kokkolan Energian vuoden 2022 vuoden tulos ja tase vahvistettiin tiistaina 28.3. pidetyssä yhtiökokouksessa. Hallituksen jäseniksi valittiin Sari Innanen (pj.), Ulf Borg, Nina Kujala, Riitta Rahkola sekä Ville Urpilainen. Sari Innanen seuraa puheenjohtajana toiminutta Vesa Pihlajamaata.

Kokkolan Energia Oy:n vuosi 2022 oli hyvin poikkeuksellinen. Venäjän hyökkäyssodan ja sitä seuranneiden pakotteiden seurauksena Energian hinta nousi rajusti ja aiheutti energiapulan uhan niin Suomeen kuin muuallekin Eurooppaan. Olkiluoto 3 ydinvoimalan myöhästyminen pahensi tilannetta.

Syksyllä sähkön hinnan noustessa ennennäkemättömän korkealle ryhtyi Kokkolan Energia poikkeuksellisiin toimenpiteisiin. Sähkön myynti Kokkolan ulkopuolelle lopetettiin ja siirryttiin tuotantoperusteiseen hinnoitteluun Kokkolan alueella. Kokkolan Energia otti käyttöön hintakaton, jonka arveltiin aiheuttavan miljoonatappiot tilikauden 2022 tulokseen. Tappiot jäivät kuitenkin odotettua pienemmäksi sähkökriisin toteuduttua pelättyä miedompana.

— Kokkolan Energia teki tilanteessa viisaita taloudellisia ratkaisuja. Lisäksi asiakkaiden sähkönsäästö vaikutti siihen, että kulutuksen ollessa pienempää jouduimme ostamaan vähemmän kallista pörssisähköä, Kokkolan Energian toimitusjohtaja Mikko Rintamäki kertoo.

Tietoisuus meni perille ja kokkolalaiset käyttivät ja kuluttivat sähköä vastuullisesti. Ajantasaisesta tiedottamisesta Mikko Rintamäki kiittää myös paikallista mediaa.

Syksyllä Kokkolan Energia aloitti yhteistyön Vattenfall Oy:n kanssa. Lokakuusta lähtien Kokkolan Energia on ostanut Vattenfallilta tarvittavan määrän sähköä tasaamaan oman tuotannon vajetta.

Harppauksia vähähiilisyystrategiassa

Kokkolan Energia -yhtiöt ovat vuonna 2022 onnistuneet vähentämään päästöjä ennustettua nopeammin. Toteutamme hallituksen vuonna 2020 hyväksymää vähähiilisyystrategiaa, jonka mukaisesti yhtiön hiilidioksidipäästöjä pyritään vähentämään vähintään 80 % vuoteen 2028 mennessä. Strategia kattaa laajasti sekä omia toimenpiteitä että kestävän kehityksen toimia asiakkaiden suuntaan.

Kokkolan Energiaverkoilla kasvua ja varautumista tehopulaan

Vuosi 2022 Kokkolan Energiaverkot Oy:llä alkoi kasvun merkeissä. Emoyhtiön rakentaminen ja palvelut- liiketoiminta siirtyi yhtiölle vuoden alussa, mikä kasvatti yrityksen liikevaihtoa sekä resursseja.

Muutoin Kokkolan Energiaverkot Oy:n toimintavuotta väritti sähkömarkkinoiden kiristyvä tehotilanne ja tehopulan uhka. Tähän reagoitiin varautumissuunnitelman päivityksellä sekä valmistautumalla alueelliseen tehonrajoitukseen, jonka toteuttamiselta kuitenkin vältyttiin. Viestimme aktiivisesti tehopulasta ja keskustelimme myös teollisuuden kanssa sen aiheuttamista toimenpiteistä.


Sähkön korkea markkinahinta ja onnistunut viestintä tehopulasta aiheuttivat merkittävän sähkönsäästön, joka auttoi pääsemään yli pakkaskauden kiristyvän tehotilanteen. Sähkönsäästötoimenpiteet näkyivät kuitenkin myös suoraan Kokkolan Energiaverkkojen vähentyneinä siirtotuloina. Korkea häviösähkön hinta ja hintojen kallistuminen johtivat myös siirtohintojen korotuksesta huolimatta yhtiön tuloksen heikentymiseen.

Kokkolan Voimalta merkittävä konserniavustus emoyhtiölle

Kokkolan Voima Oy:n vuosi 2022 oli tuottoisa korkeiden sähkön hintojen vuoksi. Normaalisti Kokkolan Voima tuottaa sähköä omakustannushintaan ja myy sitä emoyhtiö Kokkolan Energialle markkinahintaan. Poikkeavasta sähkön markkinatilanteesta johtuen sähkö myytiin emoyhtiölle poikkeuksellisesti kiinteällä hinnalla 1.10.2022-31.3.2023. Kokkolan Voima Oy maksaa emoyhtiölle konserniavustusta vuoden 2022 tuloksesta 16,5 M€.

Ukrainan sota aiheutti haasteita polttoaineen hankintaan, jonka myötä turpeen poltto lisääntyi. Tavoitteena on siirtyä sataprosenttisesti puupolttoaineen käyttöön arviolta vuonna 2026.

Tasaisemmat tulevaisuudennäkymät ja uudet sähkötuotteet

Sähkön markkinahinnat näyttävät tasaantuneen ja Olkiluoto 3 tulo verkkoon tasoittaa markkinatilannetta entisestään. Kuitenkin esimerkiksi tuulivoiman lisääntyminen tuo haastetta markkinahintojen ennustettavuuteen.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa edelleen energian hintoihin ja energiamarkkinoihin muun muassa raaka-aineiden ja palveluiden saatavuudessa ja hinnoittelussa. Kokkolan suurteollisuusalueen (KIP) positiivinen kehitys ja tulevaisuuden suunnitelmat vaikuttavat Kokkolan Energia -yhtiöiden tulevaisuuteen merkittävästi.

Vuosi 2022 lukuina

Vuosi 2022 toteutui lopulta paljon vähemmän tappiollisena kuin luultiin.

Yhtiöiden tulokset:
Kokkolan Energia Oy    - 358 363,13 €
Kokkolan Voima Oy    + 7 211,75 €
Kokkolan Energiaverkot Oy    + 198 188,93 €

Vuonna 2022 tehtiin ensimmäistä kertaa myös konsernitilinpäätös. Vuoden 2022 konsernitulos oli -0,2 M€ (vuonna 2021 +2,7 M€).

Tutustu vuoden 2022 tilinpäätöksiin täällä >

Jaa artikkeli