Kaukolämpöverkkoa uusitaan Halkokarilla
Kokkolan kaukolämpöverkoston vanhimpia johto-osuuksia uusitaan Halkokarilla
Jahdin alueella. Työstä voi aiheutua hetkittäin haittaa alueen asukkaille. Kapeat kadut ja niihin tehtävät kaivannot sekä kaduilla liikkuvat työkoneet voivat vaikeuttaa normaalia liikkumista.
Toukokuun alussa käynnistyneet työt jatkuvat tämän vuoden heinäkuun lopulle. Kesän aikana kaukolämpöverkkoa uusitaan lähes 900 metriä.
– Johtojen ikä itsessään ei ole peruste uusimiselle, vaan muun muassa lisääntyneet
vuodot ja niiden vaatimat korjaustarpeet. Verkostovaurioita aiheuttavat usein samat
syyt, erityisesti vanhojen putkien jatkoskohdissa olevien eriste- ja liitosmateriaalien
huonompi laatu sekä jossain määrin aikanaan tehdyt asennusvirheet, kertoo
Kokkolan Energian kaukolämpöpäällikkö Jani Söderström.
Hänen mukaansa rakentamisessa mennään tänä päivänä laatu edellä, ja johdot
rakennetaan kestämään seuraavat 100 vuotta. Esimerkiksi putkiston muovinen
suojakuori jatketaan jakelujohtojen osalta muovihitsaamalla, jolloin virtausputkien
suojakuorikin on niin sanotusti yhtä puuta, eikä ulkopuolinen vesi pääse kosketukseen
teräsputken kanssa. Lisäksi urakoitsijoiden töitä valvotaan, eikä laatupoikkeamia hyväksytä.
– Uusimisesta valitettavasti aiheutuu alueen asukkaille jonkin verran haittaa. Oman haasteensa aiheuttavat kapeat kadut, joilla liikkuminen on hetkittäin normaalia
hankalampaa. Töiden ansiosta uusittuun verkkoon ei kuitenkaan tulevaisuudessa
tarvitse koskea katu- ja piha-alueilla, Söderström sanoo.
Kaukolämpöjohtojen uusimistyö alkoi toukokuun alussa ja valmistuu heinäkuun loppuun mennessä. Työssä toimii pääurakoitsijana Oulun Lämpöputkitus Oy. Tilaajana toimii Kokkolan Energia Oy.