10.10.2018 Aleksi Hauhtonen Kannuksen Kauppapuutarhalla

Aleksi Hauhtosen johtama Kannuksen Kauppapuutarha tuottaa suomalaisiin ruokapöytiin puoli miljoonaa kappaletta salaattia joka vuosi.

Kannuksen Kauppapuutarha tuottaa huiman määrän herkkuja ruokapöytään

Kasvihuonevihanneksia tuottava Kannuksen Kauppapuutarha kasvattaa huimat miljoona kiloa kurkkua sekä 500 000 kappaletta ruukku- ja jääsalaattia joka vuosi. Kauppapuutarha on yli 40 vuotta vanha perheyritys, jolle tuotteiden laatu on aina ensimmäisellä sijalla.

- Olemme onnistuneet viljelyssä hyvin, koska meillä on loistavat olosuhteet ja tuotteemme ovat puhtaita ja laadukkaita, Aleksi Hauhtonen kertoo.

Eino Hauhtosen pojasta Aleksi Hauhtosesta tuli Kannuksen Kauppapuutarhan enemmistöosakas vuonna 2010. Kauppapuutarhalla on tällä hetkellä yhteensä 18 työntekijää, joista iso osa on kotoisin Vietnamista. Eino ja Aleksi Hauhtonen kehuvat löytäneensä loistavia työntekijöitä, joista monet ovat viihtyneet puutarhan töissä jo vuosia.

Kauppapuutarhan päätuotteena ovat kurkut ja sitä tuotetaan viidessä hallissa. Salaatille on varattu yksi kasvihuonehalli. Kasvihuoneiden kokonaispinta-ala on yhteensä 8,5 tuhatta neliötä.

- Tuotteita myydään Osuuskauppa Arinan kautta Pyhäjoelta Ivaloon asti, lisäksi lähialueen ruokakaupoille myydään suoraan salaattia ja kurkkua, Eino Hauhtonen kertoo.

Moneen kauppaan on mennyt Kauppapuutarhan tuotteita jo vuosikymmenien ajan. Alalla ei ole aina helppoa menestyä, sillä esimerkiksi kurkusta on välillä markkinoilla ylituotantoa.

- Ylituotantoaikana voi tulla euro takkiin jokaiselta kurkkukilolta. Silloin kysytään uskoa, että käännös parempaan on taas tulossa, Eino Hauhtonen toteaa.

- Tällä alalla mittasuhteena on vuosi ja kyllä tilanne tasaantuu aina jossain kohtaa, Aleksi Hauhtonen jatkaa.

Kulujen karsimiseksi puutarhalla panostetaan energian säästämiseen.

- Olemme korvanneet vanhaa valaisinkalustoa uusilla valaisimilla sekä lisänneet kompensointia. Kokeilussa on myös led-valaisimia. Lisäksi suunnitelmallisella viljelyllä ja toiminnalla olemme saaneet hyviä tuloksia energiakuorman pienentämisestä, Aleksi Hauhtonen summaa.

Kokemuksia: Kokkolan Energia saa kiitosta asiakkaasta huolehtimisesta

Energia on iso kuluerä kasvihuonevihannesten tuotannosta. Suurinta energiankulutus on talvella, kun marraskuusta maaliskuuhun kasvihuoneen valot ovat päällä 19 tuntia päivässä. Loput viisi tuntia ovat kasvien yöunien aikaa.

Koko yrityksen kuluista 30 prosenttia menee energiaan, palkat ovat vasta seuraavaksi suurin kuluerä. Hyvän energiayhtiökumppanin löytyminen on siis yritykselle tärkeä asia.

Kokkolan Energian asiakkaana Kannuksen Kauppapuutarha on ollut vuodesta 2012. Pörssisähkösopimus on ollut puutarhalle sopiva ratkaisu, sillä sopimus jakaa riskiä ja sähkön hankintoja usealle eri jaksolle.

- Haimme toimivaa asiakassuhdetta energiayhtiöön, jonka kanssa pystymme neuvottelemaan ja joka tarjoaa sähköä kilpailukykyiseen hintaan. Jos sähkö on liian kallista, se vaikuttaan nopeasti suoraan meidän tulokseen, Eino Hauhtonen toteaa.

Kokkolan Energian paikallisuus oli puutarhalle plussaa, mutta sitä tärkeämpää on joustava mutkaton yhteistyö ja energiayhtiön asiakaslähtöinen ote.

- Kokkolan Energian kanssa yhteistyö on sujunut alusta alkaen mallikkaasti ja asiakkaasta todella pidetään huolta. Meistä Kokkolan Energia ymmärtää hyvin asiakkaan tarpeet eri tilanteissa ja asioista sopiminen on ollut aina helppoa. Moni sähköyhtiö on ollut kiinnostunut tekemään meidän kanssa yhteistyötä, mutta emme ole halunneet vaihtaa sähköyhtiötä, sillä Kokkolan Energialla palvelu ja yhteistyö on niin laadukasta, Aleksi Hauhtonen toteaa.

Jaa artikkeli