Kälviän lämpölaitoksella tapahtuu
Uutisoimme toukokuussa 2025 Kälviän lämpölaitoksen koko osakekannan hankinnasta, jolloin Kokkolan Energia Oy ja Infranode I (No.1) AB toteuttivat Varmalämmitys Oy:n osakekaupan. Kokkolan Energiasta tuli kaupan myötä 100% omistaja yhtiöön, kun aiemmin yhtiön omistus on ollut osuuksilla 60% Infranode ja 40% Kokkolan Energia.
Suunnitelmissamme oli jo tuolloin uudistaa Kälviän lämpölaitosta. Tavoitteena samalla laajentaa kaukolämpöverkkoa sekä parantaa tuotanto- ja siirtokapasiteettia. Työt lämpölaitoksella ovat nyt alkaneet ja ajoittuvat kesälle ja alkusyksylle 2025.
Kälviän lämpölaitoksen kapasiteetin nosto
Nykyisen lämpölaitoksen rinnalle rakennetaan kaksi 1 MW:n tehoista sähkökattilaa. Sähkökattilat sijoitetaan olemassa olevaan tuotantotilaan, mistä puretaan käytöstä poistettu biokattila ja oheislaitteet. Näkyvin muutos tulee olemaan laitokselta purettava käytöstä poistettu raskasöljy kattilarakennus ja -säiliö sekä käytöstä poistettu biokattilan piippu.
Hankkeen tavoitteena on kasvattaa ja monipuolistaa lämmöntuotannon kapasiteettia, parantaa toimintavarmuutta, saavuttaa kustannussäästöjä ja pienentää päästöjä. Lämmön tuotannon kapasiteetin kasvattamiselle on tarve kaukolämpöverkon laajentumisen myötä. Sähkökattilat tukevat myös sääriippuvaisen sähköntuotannon lisääntyessä sähköjärjestelmän säätömahdollisuuksia ja mahdollistavat lämmöntuotannon tehokkaamman optimoinnin sähkön ja polttoaineiden hinnan markkinamuutoksissa.
Kokonaisarvioltaan noin 1 miljoonan euron suuruinen investointi liittyy osaltaan Kokkolan Energian strategiseen tavoitteeseen vahvistaa kaukolämmön roolia Kokkolan alueella, kertoo Kokkolan Energian toimitusjohtaja Kirsi Hautala.
Hankkeen suunnittelee ja toteuttaa Kokkolan Energialle Termode Oy, jolla on kokemusta vastaavien hankkeiden toteutuksista. Termode toteuttaa myös biokattilalaitoksen saneeraus- ja kunnossapitotyöt savukaasujen puhdistuksen parantamiseksi.
Sähkökattilat
Sähkökattilat ovat yksinkertaisesti kuvattuna suurikokoisia vedenkeittimiä ja Kälviälle valikoitui kaksi 1 MW:n tehoista vastuskattilaa nykyisen 3,5 MW biokattilan rinnalle. Näillä sähkökattiloilla voidaan tarvittaessa tasapainottaa sähköjärjestelmän reservejä. Reserveillä tarkoitetaan voimalaitoksia, kulutuskohteita ja energiavarastoja, joiden tehoa muutetaan tarpeen mukaan.
Uutinen osakekaupasta 7.5.2025 on luettavissa täällä: