Koivuhaan koulun 2A- ja 2B-luokat ovat tutustuneet Energiansäästöviikolla monin eri tavoin järkevään energiankäyttöön.

Hei, kaikki toimii! Energiansäästöviikko näkyy myös koulutunneilla

Meneillään olevan valtakunnallisen Energiansäästöviikon teemat ovat monella tavalla esillä kouluopetuksessa.

Koivuhaan koulun 2A- ja 2B-luokat ovat opiskelleet energiaan ja energiansäästöön liittyviä asioita itse tekemällä ja kokeilemalla sekä hyödyntämällä Kokkolan Energian lahjoittamaa Hei, kaikki toimii-opetusmateriaalia.

- Meillä on muun muassa koko viikon kestävä energiansäästöön liittyvä kotitehtävä, ja olemme keskustelleet uusiutuvasta energiasta sekä siitä, miten moniin ihmisen arkisiin asioihin energia liittyy, kertovat luokanopettajat Minna Ojanperä ja Anne Heiermann.

Jätelajitteluakin on mietitty, miksi ja miten sitä tehdään sekä tutustuttu koulun ja kodin sähkölaitteisiin.

Oppilaat ovat sammuttaneet turhia valoja ja keränneet päivittäin kymmeniä roskia.

Torstaiaamu käynnistyi työpajoilla, joissa pelattiin viisastumispeliä, rakennettiin tuulienergia-autoja ja tutustuttiin suihkuvoimaan.

Yhtenä isona teemana on antaa oppilaille eväitä rakentaa kestävää tulevaisuutta.

- Oppilaat saavat tietoa energian ja sähkön alkuperästä, tutustuvat eri energiamuotoihin ja niiden vaikutuksiin elinympäristössämme. Tärkeä tavoite on myös tutustuttaa lapset energiaa ja ympäristöä säästäviin toimenpiteisiin.

- Ideana Energiansäästöviikko toimii tosi hyvin, ja lapset ovat innolla mukana, opettajat kertovat.

Jaa artikkeli