|
Sähköverkkoon liittyminen
Kokkolan Energian puoleen kannattaa kääntyä hyvissä ajoin, kun alkaa suunnittelemaan rakentamista jakeluverkkomme alueella. Kokkolan Energian jakeluverkkoyhtiö on KENET Oy. Tontin osto- tai vuokrausvaiheessa kannattaa selvittää sähköliittymän saanti ja hinta. Samalla saa tietoa sähköistyksen toteuttamisesta ja mahdollisen rakennusaikaisen sähkön tilaamisesta. Seuraavassa kerrotaan mitä rakentajan on muistettava huomioida, jossa sähköverkkoon liittyminen onnistuu mutkattomasti. Yhteystiedot löytyvät tekstin lopusta.
SÄHKÖSUUNNITELMA

Teetä sähkösuunnitelma jo ennen kaivutöiden aloittamista, jotta kaikki maakaapelit, maadoituselektrodit ja perustusten läpi tulevat suojaputket tulevat kaivutöiden yhteydessä asennettua oikein. Ennen kuin ottaa yhteyttä sähkösuunnittelijaan, on hyvä miettiä sähköistystarpeet ja tuleva lämmitysjärjestelmä, unohtamatta ulkoalueiden sähköjä. Kannattaa varmistaa myös kaukolämmön saatavuus Kokkolan Energialta ennen lämmitysmuodon valintaa. Lämmitysmuodon valinta määrittelee pitkälti valittavan verkkopalvelutuotteen (=tariffin). Hyvällä suunnittelulla säästytään hankalilta ja kalliilta jälkiasennuksilta.
SÄHKÖURAKOITSIJAN VALINTA

Sähkösuunnitelman perusteella kannattaa pyytää kirjalliset tarjoukset muutamalta sähköurakoitsijalta. Jos hinnoissa on suuria eroja, selvitetään mistä ne johtuvat. Rakennuksen sähköasennukset tekevä urakoitsija voi toimia myös suunnittelijana, mutta vertailukelpoisten urakkatarjousten saamiseksi kannattaa käyttää erillistä suunnittelijaa. Urakkasopimus kannattaa tehdä kirjallisena, näin turvataan tilaajan oikeudet. Tärkeää on myös varmistaa, että valittu urakoitsija on Turvatekniikan keskuksen rekisterissä (www.tukes.fi).
TALOKESKUS VAI RAKENNUSAIKAINEN TYÖMAASÄHKÖ?

Sähkön saanti tontille jo rakennusaikana voidaan toteuttaa kahdella eri tavalla:
- Kokkolan Energia tarjoaa helpon ja turvallisen tavan toteuttaa rakennusaikaisen sähkön saannin sekä lopullisen sähköliittymän samalla kertaa. Meiltä voi ostaa talokeskuksen, jonka voi ottaa käyttöön jo rakentamisen alkaessa (kuva 1). Talokeskuksen hinta on 600 € (v.9/2010) ilman maatöitä ja kaapelia. Keskus sisältää kaksi maadoitettua ja yhden voimapistorasian, joista saadaan sähköä työmaakäytössä. Erillistä työmaakeskusta ei tarvita ja siksi säästetään kustannuksissa.
- Rakennustyön aikaista sähköä varten Kokkolan Energia vuokraa tarvittaessa tilapäisen, mittarilla ja pistorasialla varustetutun työmaakeskuksen. Vuokranmaksun lisäksi sen paikalleen asentamisesta ja kytkentätyöstä peritään hinnaston mukainen veloitus. Työmaakeskus kiinnitetään ilmajohtoalueella lähimpään puupylvääseen. Maakaapelialueella tarvitaan rakentajan tekemä, kuvan 2 mukainen työmaakeskusteline. Työmaakeskukseen kytketty liittymisjohto pitää olla asianmukaisesti suojattu koko työmaan käytön ajan.
 |
|
 |
| Kuva 1. Tonttikeskus | | Kuva 2. Työmaakeskusteline |
On hyvä muistaa, että liittymän rakentaminen ja rakennusaikaisen työmaasähköasennuksen tekeminen vaatii toimitusaikaa. Kaava-alueella työmaasähkön saatavuuteen vaikuttaa myös alueen kunnallistekniikan rakentamisaikataulu.
LIITTYMÄSOPIMUS

Sähköverkkoon liittämisen edellytyksenä on kirjallisen liittymäsopimuksen tekeminen asiakkaan ja verkkoyhtiön välillä. Tämä koskettaa myös rakennusaikaista työmaasähköä. Liittymäsopimuksen teon yhteydessä selvitetään sähköliittymästä aiheutuvat liittymismaksut ja erilaiset vaihtoehdot liittymisjohdon tonttiosuuden rakennuttamiseen. Liittymäsopimusta varten tarvitsemme asemapiirroksen, johon on sähkösuunnittelija merkinnyt maakaapelireitin ja mittauskeskuksen sijainnin sekä sähkösuunnitelmasta pääkaavion ja pääsulakkeen koon.
LIITTYMISJOHDON RAKENTAMINEN

Kokkolan Energia rakentaa liittymisjohdon liittymiskohtaan, joka on yleensä tontin rajalla. Liittymiskohdasta mittauskeskukselle liittymisjohdon rakentaa sähköurakoitsija tai työn voi ostaa Kokkolan Energialta. Liittymiskaapelin minimi poikkipinta 3 x 25 A liittymällä on 25 mm² Al.
LIITTYMÄN MAADOITUKSET

Perustusmaadoituselektrodi:

Perustusmaadoituselektrodi suositellaan rakennettavaksi jokaiseen sähköliittymän rakennukseen, jossa on kiinteitä sähköasennuksia. Maadoituselektrodina käytetään ensisijaisesti rakennuksen perustuksiin tai maahan perustusten alle sijoitettua kuparista maadoitusjohdinta. Mikäli mahdollista, maadoituselektrodi yhdistetään myös perustusten betoniraudoituksiin rakennuksen jokaiselta sivulta.
Maadoituselektrodi:

Liittymään rakennetaan lisäksi erillinen vähintään 20 metrin pituinen maadoituselektrodi, joka voidaan asentaa esimerkiksi liittymisjohdon kanssa samaan ojaan.
LIITTYMISJOHTO

Rakennuksen liittymisjohto toteutetaan maakaapelilla. Kun sokkelia ja laattaa valetaan, pitää sähkö-, puhelin- ja antennikaapeleiden sisäänvientiä varten tehdä putkireitit. Kaapelioja kaivetaan mittauskeskuksen alta tonttirajalle. Kun kaapeli on asennettu maahan, oja peitetään aluksi siten, että kiinteistön seinältä tai pylväältä jätetään n. 1,5 m peittämättä. Tämä siksi, että kaapelin suojaus voidaan toteuttaa huolellisesti.
LIITTÄMINEN SÄHKÖVERKKOON JA KÄYTTÖÖNOTTOTARKISTUS

Kun sähköurakoitsija on asentanut liittymisjohdon ja mittauskeskuksen, hän toimittaa Kokkolan Energialle mittarointipyynnön (=yleistietolomake). Liittämispäivä sovitaan Kokkolan Energian teknisen asiakaspalvelun kanssa. Kokkolan Energian asentajat käyvät liittämässä kiinteistön sähköverkkoon ja asentavat samalla mittalaitteet. Sähköurakoitsijan on tehtävä kaikille rakentamilleen sähkölaitteistoilleen käyttöönottotarkastus. Tarkastuksesta on tehtävä käyttöönottopöytäkirja, joka täytyy luovuttaa kiinteistön haltijalle. Käyttöönottotarkastus on lakisääteinen. Liittymisjohdon kytkennästä peritään hinnaston mukainen korvaus. Verkkoon kytkemisen edellytyksenä on, että liittymissopimus on allekirjoitettu ja käyttöönottotarkastus on tehty sähkölaitteistoille.
LIITTYMISMAKSU

Liittymismaksun suorittamalla liittyjä saa liittymissopimukseen perustuvat oikeudet. Liittymismaksu laskutetaan sen jälkeen, kun liittymä on kytketty. Liittymän hinta muodostuu liittymismaksusta ja rakentamis- sekä mittarointikustannuksista.
SÄHKÖNMYYNTI- JA VERKKOSOPIMUKSET

Verkkopalvelutuotteesta voidaan neuvotella jo sähkösuunnittelijan kanssa. Sähköntoimituksen edellytyksenä on voimassaoleva sähkönmyynti- ja verkkosopimus. Verkkosopimus tehdään automaattisesti verkkoyhtiön kanssa. Jos sähköenergia halutaan ostaa Kokkolan Energialta, käy sähkönmyyntisopimuksen tekeminen joustavasti samalla kertaa. Urakoitsija ilmoittaa haluamasi verkkopalvelutuotteen Kokkolan Energialle yleistietolomakkeella (=mittarointipyyntö).
SÄHKÖLAITTEIDEN KÄYTÖNOPASTUS JA KÄYTTÖOHJEET

Sähköurakkaan sisältyy myös sähkölaitteiden käytön neuvonta. Sähköturvallisuusmääräykset edellyttävät sähkölaitteiden käyttöohjeiden luovuttamista asiakkaille. Säilytä saamasi asennus- ja käyttöohjeet.
RAKENTAJAN MUISTILISTA TIIVISTETYSTI:

- Ota yhteys Kokkolan Energiaan ja selvitä liittymän saanti ja hinta.
- Teetä sähkösuunnitelma.
- Valitse sähköurakoitsija ja tee urakkasopimus kirjallisena.
- Tilaa mahdollinen työmaakeskus.
- Tee liittymissopimus ja sovi alustava toimitusaika.
- Tee sähkönmyynti- ja verkkopalvelusopimus.
- Varmista, että sähköurakoitsija toimittaa täytetyn yleistietolomakkeen kytkentää ja mittarointia varten.
- Muista pyytää käyttöönottopöytäkirja ja loppupiirrustukset sekä käyttöopastus urakoitsijalta.
Sähköliittymäasioissa sinua palvelee Kokkolan Energian rakentajapalvelu:
| |
| Tiedustelut ja liittymissopimukset | p. (06) 828 9294 tai (06) 828 9292 |
| Rakentamisaikataulu ja liittymisjohdot | p. 044 780 9558 |
| ”Kysy ennen kuin kaivat” kaapelinnäyttö | p. (06) 828 9288 |
| | |
| Rakentajapalveluiden sähköpostiosoite | rakentajapalvelu@kokkolanenergia.fi |
| |
|